Dragonfly Trimmu sailing logbook

Sailing with Dragonfly 800 type trimaran. Photos about sailing trips, maintaining and modifying the boat. Opinions about multihull sailing, dighny sailing and travelling in the nature. Notes about different kind of settings and controls of boat.

tiistai 2. lokakuuta 2012

Kävelyretki Lehmässä

Yö oli rauhallinen, lueskelin kirjaa historian tutkimuksesta. Iltaisella kävelyretkellä Lehmässä mietin syntyjä syviä.

Sellainenkin asia tuli mieleen, että pitääkö välttämättä olla purjehduksessa sponsoreita. Hyvähän se on, että joku antaa rahaa hyvän harrastuksen pariin, mutta onko se välttämätöntä. Eikö nykyaikana enää pärjää, mikäli joku muu ei maksa harrastustasi. Tämä liittyy lähinnä noihin avomeriluokan MM-kisoihin. Miten sellaista harrastusta voisi suositella muille, missä ensin pitää pistää pystyyn markkinointikampanja.

Olisi hienoa että ihmiset voisivat itse päättää soveltuuko heidän harrastuksiinsa liikkuminen tuulen voimalla. Olisi hienoa jos seura olisi se taho kuka toisi purjehdusta tunnetuksi niin junnuille kuin vanhemmillekin. Olisi myös hienoa jos purjehduksen voisi tuntea omakseen niin sosiaaliset virvokkeista nauttivat kuin myös luonnossa liikkumisesta pitävät.

Tapahtumat ja illanvietot, ajatusten vaihto ystävien kesken, on se suola mikä minua kiinnostaa Lightning-ranking kisoissa. Mikäli tapahtumassa ämyreiden mittarit on kaakkoon, eikä omaa ääntä kuulu, silloin ei ole kyseessä tapahtuma vaan möly. Jos taas tapahtumaan ei pääse lapset sisään, mitä myös kevytveneilijöistä suuri osa on, on kyseessä huono tapahtuma.

On toki helppo sanoa, millaista haluaisi seuratoiminnan olevan. Mutta sitten kun pitäisi itse organisoida jotakin, niin se on kerralla vähän suuri urakka. Lopputuloksena tämänkin vuoden ranking-kisoista oli, että järjestelyissä mentiin siitä missä aita on matalin. Sellainen vaan harmittaa, kun ei pysty tekemään asioita niin hyvin kuin haluaisi.

Ei kommentteja: