OA,YK,PA. Piti olla tuulta yli 10 m/s. Sitä varten reivattiin iso ja etupurje. Puuskissa kulki tasapainoisesti. Mutta kun tuuli puuskien välillä oli pientä, oli liian vähän purjeita. Luoviosuuden lopussa laitettiin etupurje täydeksi. Se paransi tilannetta, mutta siinä hässäkässä ei älytty siirtää jaluspistettä taaksepäin, joten peräsimellä piti pitää kovasti vastaan ettei olisi keula karannut tuuleen. Eli nopeus ei päässyt nousemaan riittävästi.
Kerran tein myös pikaisen käännöksen vaikka toisen veneen eteen, minkä seurauksena piti laskea keulaa ja jouduttiin vielä pakittelemaan.
Lopussa vielä koitin purkaa ison reiviä, mutta ei lähtenyt paine päällä, olisi pitänyt kääntää keula tuuleen.
Se että saa Trimmulla parhaan vauhdin vaatii herkkää tasapainoa ja säätämistä.
Retkeilyä Dragonfly 800 tyyppisellä trimaraanilla. Valokuvia kesän retkistä, veneen huollosta ja kehittelystä. Mielipiteitä monirunkoveneilystä, kevytveneilystä ja luonnossa liikkumisesta. Muistiinpanoja veneen asetuksista ja säädöistä.
Dragonfly Trimmu sailing logbook
Sailing with Dragonfly 800 type trimaran. Photos about sailing trips, maintaining and modifying the boat. Opinions about multihull sailing, dighny sailing and travelling in the nature. Notes about different kind of settings and controls of boat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti