Aamulla oli virkistävä ukonilma. Vettä tuli hetken aikaa tosi reippaasti.
Emäsalon ympäripurjehdukseen oli kokoontunut seitsemän monirunkovenettä, itäisin Kotkasta, läntisin Tammisaaresta ja eteläisin Eestistä. Alku oli kevyttä menoa genaakkerilla. Osa veneistä leikkasi tosi paljon, mikä näytti kannattavan. Meilläkin meni varsin hyvin, sillä pari nopeampaa venettä pysyi takana. Sitten ohitimme erään ankkurissa olevan laivan liian läheltä ja jäimme sen synnyttämään tuulityhjiöön. Toiset veneet menivät ohi.
Perästä tulevana oli kuitenkin opettavaista seurata, miten edellä menevät veneet luovivat. Loppumatkasta nostimme genaakkerin ja laskettelimme sitä reunaa, mikä edellä menevillä oli tuottanut parhaan tuloksen. Lopputuloksissa olimme viidensiä.
Kiireellisen aikataulun takia lähdimme samana iltana takaisin kotiinpäin. Oli mukavaa luovia reippaassa kaakkoistuulessa. Vene kulki ja nousi hyvin tuuleen. Käännöksiä joutui ajoittain tekemään paljonkin ahtaalla väylällä.
Loppumatka Tirmon jälkeen ajettiin koneella, vaikka jälkikäteen ajateltuna ainakin viimeinen selkä olisi tullut paremmin purjeilla.
Retkeilyä Dragonfly 800 tyyppisellä trimaraanilla. Valokuvia kesän retkistä, veneen huollosta ja kehittelystä. Mielipiteitä monirunkoveneilystä, kevytveneilystä ja luonnossa liikkumisesta. Muistiinpanoja veneen asetuksista ja säädöistä.
Dragonfly Trimmu sailing logbook
Sailing with Dragonfly 800 type trimaran. Photos about sailing trips, maintaining and modifying the boat. Opinions about multihull sailing, dighny sailing and travelling in the nature. Notes about different kind of settings and controls of boat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti